Meistä

Pitkä kokemus hankinnoista

Olemme kaikki HankintaPartnersin osakkaita ja olleet mukana alusta lähtien. Historiamme on vahvasti kytkeytynyt hankintoihin niin julkishallinnon kuin keskisuurten- ja suurten yritysten parissa ja näiden vuosien aikana olemme saaneet toimia ja tutustua lukuisiin mielenkiintoisiin hankkeisiin, yrityksiin ja yrittäjiin.

Toimiminen erilaisissa liiketoimintojen ympäristöissä on antanut meille paljon ja tätä haluamme jakaa eteenpäin.

Petri Joutsen

Työhistoriani sijoittuu kokonaisuudessaan asiakkaiden kanssa toimimiseen. Tutuksi ovat tulleet kuluttaja- ja yritysasiakkaat kaikenkokoisissa yrityksissä. Olen päässyt onnekseni hyödyntämään vahvaa myynnillistä taustaani myös hankintojen parissa, joten on istuttu kummallakin puolella neuvottelupöytää.

Rehellisyys ja suoraselkäisyys on ollut aina ehdoton tapani toimia, ja sillä on aina saavutettu vahva asiakastyytyväisyys. Neljä lasta pitävät ”jalat maassa” ja isän sopivasti vauhdissa vapaa-ajallakin. Toki välillä nipistän aikaa myös kuntosalille akkuja ladatakseni.


Timo Kemppainen

Olen toiminut myynnissä ja asiakasrajapinnassa koko työikäni. Viimeiset 10 v palveluiden ostot ja erilaiset hankinnat ovat tulleet osaksi jokapäiväistä työtäni ja tuoneet loistavaa vastapainoa myyntiin sekä auttaneet katsomaan asioita kahdelta eri suunnalta.

Asiakaslähtöinen toiminta on vienyt minua eteenpäin koko ajan, enkä siitä aio luopua jatkossakaan. Omaan aiemman yrittäjätaustan enkä pelkää haasteita. Vapaa-ajalla luen paljon ja perheeni antaa hyvän vastapainon työlleni.


Niko Kaipio

Oma taustani on vahvasti hankintoihin painottunut niin tarjoajan kuin asiakkaan roolissa yksityissektorilla ja julkisissa hankinnoissa. Hankinnoissa yleisesti kiehtovinta on huomata jokaisen asian vahva individuaalisuus, mikä pitää tiedonjanon ja suoritustason korkealla. Tätä tietoa haluan jakaa eteenpäin asiakkuuksien kautta muodostaen avoimen ja rehellisen yhteistyön.

Vapaa-aikani kuluu vahvasti perheen parissa ja varsinkin lasten harrastuksissa toimien aina taksipalveluista huoltojoukkoihin.